Olen vuonna -90 syntynyt ikuinen heppatyttö Kokkolasta. Olen ammatiltani tarjoilija, valmistuin kokkolan ammattiopistosta 2010 hotelli- ja ravintolapuolen tarjoilijaksi. Tällä hetkellä tosin työskentelen Kokkolassa iss-palvelut oy.llä siivoojana.
Blogin pitämistä olen miettinyt jo pidemmän aikaa. Mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi tehtyä sellaista. Nyt vihdoin ja viimein sain.
Hevostelu historiaa:
Ratsastuksen aloitin vuonna -96. Ensimmäinen oikea ratsastus tunti oli Karhulan Tallilla karhissa.
Aloin tuon ensimmäisen tunnin jälkeen ratsastamaan ja hoitamaan Muhosen Tallilla keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Tosin omaa hoitohevosta en ihan heti saanut koska olin niin pieni ja kokematon. Pian kummiskin sain iki oman hoitsun New Forest-ponin Vallas Hannibalin eli Vallun.
Ratsastin ja hoidin Muhosen Tallilla vuosina 1996-2006.
Kävin myös rimmissä Valto Peltokankaan (v.p. horses team) tallilla vuosina 2000-2008. Valton tallilla hurahdin ravihevosiin ja tiesin heti että ravurit on ehkä sittenkin enemmän se oma juttuni. Valtolla oli silloin 16 lämminveristä, joista hoidin kaikkia. Mutta eniten värkkäsin -99 syntyneen tamman Bird Of Peace.n eli Pepin kanssa.
Hoidin rimmissä myös Pepin varsaa Tiitua, joka on 2003 syntynnyt lv-tamma Finn Bird. Sain keksiä tiitulle ihan itse nimen. Nimeksi piti tosin tulla Golden Bird, mutta Valto oli sekoittanut kahden varsan rekisterinimet. Tiitua hoitaessa opin paljon varsoista.
Myös äitini entinen hevonen Babaya on kuulunut elämääni. Baba on vuonna 2005 syntynyt lv-ruuna. Baba oli äitini omistuksina 1.2010-5.2010. Babayan kanssa kiersimme näiden muutaman kuukauden aikana raveja menestyksellisesti.
Mountain Billow eli Piitu ostettiin Asko ja Sari Lapilta Mountain Tallilta 7.11.2011
Omaa tallia alettiin pitämään 1.10.2012 Kokkolan Linnusperässä. (vuokratalli)
Hevoset muutti meidän kanssa 11.2013 uuteen paikkaan ja saatiin vihdoin heoset samaan pihaan meidän kanssa. Osa syynä uuden paikan etsimiseen oli se ettei Linnusperän talli täytä uusia säädöksiä, sekä talli ilma oli todella huono.
Siinä olis hieman tietoa minusta sekä hevotelustani 18vuotta tiivistettynä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti